Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni. Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet.

Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni. Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet.

Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni. Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet.

Hinta 5,00 €

Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni – Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet
Joonas Sotaniemi & Markku Mattila: Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni – Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet.
Aluekeskuksen tutkimuksia nro 6. Siirtolaisuusinstituutti 2013. 123 s.

Nykyistä maailmaamme leimaa liikkuvuus. Yhä kasvava maan sisäinen muuttoliike on yksi liikkeessä olevan yhteiskunnan ilmentymä. Ihmiset tulevat ja ihmiset lähtevät, asuinpaikat vaihtuvat. Eteläisellä Pohjanmaalla muuttovirrat seuraavat alueen suurimpien kaupunkien, Seinäjoen ja Vaasan, vetovoimaa.

Seinäjoki ja Vaasa ovat väestöltään saman kokoisia kaupunkeja. Ne sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan. Niillä on kuitenkin keskinäisiä eroavaisuuksia, jotka heijastuvat myös muuttoliikkeeseen. Vaasa on vanha hallinnon ja kaupan keskus. Seinäjoki on kaupunkina paljon nuorempi. Vaasa on merellinen ja ruotsinkielinen, Seinäjoki taas sisämainen ja suomenkielinen. Vaasan syke on kansainvälinen, Seinäjoki juurevan kotimainen. Miten nämä eroavaisuudet heijastuvat kaupunkien muuttoliikkeessä?

Käsittelyssä on Seinäjoen ja Vaasan asema ja vetovoima eteläisen Pohjanmaan keskuksina. Mistä maan sisäiset muuttovirrat tulevat ja minne ne menevät? Millaiset ihmiset muuttavat? Mitkä ovat muuttamisen motiivit? Mikä näissä kaupungeissa vetää muuttajia? Entä mikä työntää heitä muuttamaan muualle? Ja miten näiden kaupunkien vetovoimaa voitaisiin parantaa?

ISBN 978-952-5889-54-3
ISBN 978-952-5889-55-0 (verkkoversio)
ISSN 1455-5042

Pdf-versio

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku ja verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (556737-0431, Norra stationsgatan 61, 113 43 Stockholm) ehdot. Painamalla Osta-painiketta hyväksyt Siirtolaisuusinstituuttisäätiön verkkokaupan yleiset ehdot.

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
krista.mielismaki(a)migrationinstitute.fi tai puhelimitse 040 724 9802 (toimistoaikoina)

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tilatut tuotteet toimitamme pääsääntöisesti 1-2 päivän sisällä tilauksesta asiakkaan ilmoittamaan postitoimipaikkaan. Lasku -maksutavalla toimitus tapahtuu vasta suorituksen saavuttua. Loma-aikoina toimitusaika voi olla pidempi. Pienikokoiset tuotteet voidaan lähettää postilaatikkotoimituksina. Toimituskulut lisätään tilaukseen ja kulut määräytyvät tuotteen painon ja koon mukaan.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista.

Kuluttajalla on oikeus perua kauppa 14 päivän sisällä.
Reklamaatiosta, palautuksesta tai perumisesta pyydämme ilmoittamaan mahdollisimman pian sähköpostitse krista.mielismaki(a)migrationinstitute.fi tai puhelimitse 040 724 9802 (toimistoaikoina).

Noutamaton lähetys ei ole palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Sovitusta palautuksesta ei koidu asiakkaalle kuluja ja maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti krista.mielismaki(a)migrationinstitute.fi sähköpostiin.. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Siirtolaisuusinstituuttisäätiö sr, y-tunnus: 0217712-5
Hämeenkatu 13
20500 Turku

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit