Suomalaiset Sveitsissä 1941-1996

Suomalaiset Sveitsissä 1941-1996

Suomalaiset Sveitsissä 1941-1996

Hinta 15,00 €

Krister Björklund: Suomalaiset Sveitsissä 1941-1996. Aus Finnland in die Schweiz 1941-1998. Siirtolaisuusinstituutti, Turku 1998. Mv-kuvitus. 218 s.

Sveitsi on sotien jälkeen ollut suomalaisten kolmanneksi tärkein eurooppalainen muuttokohdemaa Skandinavian ulkopuolella. Sveitsiin lähteneet ovat olleet etupäässä hyvin koulutettuja, eikä sinne ole koskaan suuntautunut massamuuttoa. Suomalaiset Sveitsissä ovat miltei unohdettu ulkosuomalaisryhmä, eikä heistä tiedetä kovin paljoa. Tämä kirja paikkaa aukon siirtolaisuustutkimuksessa ja kertoo seikkaperäisesti sveitsinsuomalaisista, keitä he ovat, miksi he ovat muuttaneet Sveitsiin ja millaista on elää siellä suomalaisena. Kirja kertoo myös miten Suomen ja Sveitsin välinen muuttoliike on koko sodanjälkeisenä aikana liittynyt maiden välisiin suhteisiin.

Kirja on julkaistu myös saksan kielellä.

Pdf-versio

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ostajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt tai holhoojan luvan saanut henkilö. Jos et ole täysi-ikäinen, pyydä holhoojaasi tekemään tilaus.

Tilatut tuotteet toimitamme pääsääntöisesti 1-2 päivän sisällä tilauksesta asiakkaan ilmoittamaan postitoimipaikkaan. Lasku -maksutavalla toimitus tapahtuu vasta suorituksen saavuttua. Loma-aikoina toimitusaika voi olla pidempi. Pienikokoiset tuotteet voidaan lähettää postilaatikkotoimituksina. Toimituskulut lisätään tilaukseen. Kulut määräytyvät tuotteen painon ja koon mukaan.

Mikäli et nouda lähetystä, sitä säilytetään postissa 7 vuorokautta, jonka jälkeen lähetys palautetaan meille. Lähetyksen saapumisesta ilmoitetaan vain kerran.

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit