Kaukomaiden kaipuu

Kaukomaiden kaipuu

Kaukomaiden kaipuu

Hinta 20,00 €

Olavi Koivukangas: Kaukomaiden kaipuu. Suomalaiset Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Siirtolaisuusinstituutti 1998. 418 s.

Olavi Koivukankaan kirjoittama ““Kaukomaiden kaipuu”” on osa Suomen siirtolaisuuden historiaa käsitelevästä teossarjasta. Kirjassa selvitetään suomalaisten eteläiselle pallonpuoliskolle suuntautunutta siirtolaisuutta, jonka suunnannäyttäjinä olivat luonnontutkijat, merimiehet ja kullankaivajat. Erikoisena piirteenä tälle muutolle oli ns. utopiasiirtolaisuus, jonka tunnetuimpia edustajia olivat Matti Kurikka Australiassa ja Arthur Thesleff Argentiinassa.

Kaikkiaan Afrikkaan, Australian, Uuteen-Seelantiin ja Latinalaiseen Amerikkaan on muuttanut viimeisten 150 vuoden aikana noin 40 000 suomalaista. He muodostavat suomalaisessa siirtolaisuudessa omaleimaisen ryhmän, joka on kaukaisillakin seuduilla pyrkinyt säilyttämään suomalaisuutensa. Kirjan tarkastelu ulottuu nykypäivään saakka.

Pdf-versio

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ostajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt tai holhoojan luvan saanut henkilö. Jos et ole täysi-ikäinen, pyydä holhoojaasi tekemään tilaus.

Tilatut tuotteet toimitamme pääsääntöisesti 1-2 päivän sisällä tilauksesta asiakkaan ilmoittamaan postitoimipaikkaan. Lasku -maksutavalla toimitus tapahtuu vasta suorituksen saavuttua. Loma-aikoina toimitusaika voi olla pidempi. Pienikokoiset tuotteet voidaan lähettää postilaatikkotoimituksina. Toimituskulut lisätään tilaukseen. Kulut määräytyvät tuotteen painon ja koon mukaan.

Mikäli et nouda lähetystä, sitä säilytetään postissa 7 vuorokautta, jonka jälkeen lähetys palautetaan meille. Lähetyksen saapumisesta ilmoitetaan vain kerran.

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit